Taisteluharjoitukset

Terästaistelu on ollut osa Harmaasusien toimintaa jo vuodesta 1997. Taisteluharjoituksissa käytetään viikinkiaikaan painottuvia varusteita ja aseina pääsääntöisesti miekkaa ja kilpeä, keihästä ja kirvestä. Yhdistys järjestää myös jousitreenejä sekä muutamia teematreenejä keskiajan ja uuden ajan alun varusteilla.

Treeneissä opetellaan taistelemaan turvallisesti tylsytetyillä teräsaseilla. Opittua on mahdollista hyödyntää mm. larpeissa, historianelävöityksessä ja taistelunäytöksissä. Aiempaa kokemusta ei tarvita, varusteita saa lainaan eikä viikinkiaikainen sukupuolijako päde – kaikki ovat tervetulleita mukaan! Taisteluharjoitukset sopivat kaikille 15 vuotta täyttäneille, fyysiseen kuntoon katsomatta.

Harjoitukset pidetään tiistaisin klo 18.30-20.30 Helsingissä Oulunkylän nuorisotalolla osoitteessa Kylänvanhimmantie 25 B. Urheilulliset vaatteet ovat suositeltavat, omia varusteita ei tarvitse.

Lisätietoja antavat taisteluvastaavat Minta Peltokangas, Sakari Saaristo, Valeri Saltikoff ja Julius Väliaho, hallitus@harmaasudet.fi. Etenkin vasta-alkajille kauden alku on sopivaa aikaa aloittaa treenaaminen, mutta mukaan pääsee kesken kaudenkin.

Kausi 2026-2027

Syksyn 2026 ensimmäiset treenit pidetään 1.9.2026 (alkeisryhmän osalta varsinainen alkeiskurssi alkaa 8.9.2026). Syyskausi jatkuu 15.12.2026 asti, josta alkaa joulutauko. Syyslomaviikon tiistaina 13.10.2026 ei ole treenejä. Kevätkauden 2026 ensimmäiset treenit pidetään 5.1.2026.

Treeneissä on yleensä kaksi ryhmää: alkeisryhmä ja jatkoryhmä. Alkeisryhmän aikataulu riippuu paljon alkeisryhmän koosta ja osallistujista. Alkeisiin kuuluvat mm. treenien periaatteet ja säännöt, taisteluasento, askeleet ja liikkuminen, peruslyönnit ja torjunnat, aktiivinen kilvenkäyttö ja turvalliseen vapaaseen taisteluun orientoituminen.

Tervetuloa!

Jatkoryhmän treenisisällöt syksylle 2026:

1.9. Kertausta ja kirvestekniikkaa

8.9. Kertausta ja kirvestekniikkaa

15.9. Sparraukseen eli vapaaseen taisteluun valmennus

22.9. Sparrausta eli vapaata taistelua

29.9. Sparrausta eli vapaata taistelua

6.10. Ilmoitetaan myöhemmin

13.10. SYYSLOMA, EI TREENEJÄ

20.10. Miekka & kupura

17.10. Miekka & kupura

3.11. Paini

10.11. Paini & tikari

17.11. Paini aseiden kanssa

24.11. Joukkotaistelu

1.12. Joukkotaistelu

8.12. Bofferointi

15.12. Sparraus eli vapaa taistelu

Tarkemmat tiedot saat tapahtumakalenterista.

Tulevat esiintymiset löydät Harmaasusien tapahtumakalenterista. -- Tapahtumakalenteri

Haluatko Harmaasudet keikalle? Lisätietoja löydät täältä
-- Harmaasudet keikalle