teksti: Cecilie Sundman
Olipa kerran teräksinen putki nimeltä Piippaduu-bussi. Se oli merkiltään Fiat, ja oli havaittu jo edellisenä vuonna, että se oli aikalailla huonokuntoinen. Osia meni rikki jo ennen matkalle lähtöä, katon ilmastointiaukosta satoi sisälle, ja levysoitinta oli taottava nyrkillä saadakseen ääntä ulos. Silti Piippaduu-bussi otettiin mukaan matkalle, joka tulisi kulkemaan viiden maan halki, lähes 3000 kilometriä yhteensä.
Piippaduubussin matka alkoi virallisesti tiistaina aamutuimaan, kun siihen lastattiin loput tavarat ja yhdeksän kauhistunutta ja aamuunista matkustajaa. Unisuus kuitenkin karisi heti Tallinnan-lautan checkinin jälkeen, kun esille otettiin Lankku, salainen kymmenes matkustaja, jonka 3,5 kiloa painavan suklaaruhonsa avulla kestitsi matkustajia lähes loppuun asti. Mutta siitä lisää myöhemmin. Piippaduu-bussin seuralaiseksi matkalle oli valikoitunut pieni valkoinen Mad Max -auto, jonka kyydissä oli kaksi matkustajaa.
Via Baltica oli aivan yhtä tylsä kuin aina ennenkin, eikä Piippaduu Konstan ja Marian yhteenlaskettujen kaasujalkojen vuoksi juuri pysähtynyt ennen kuin saapui Puolaan, jossa yöpymispaikaksi oli valikoitunut vanha luostari. Matkustajat jaettiin älykkyyden mukaan normaaleihin ihmisiin ja Käsityöhuoneeseen, joka tällä kertaa sijaitsi paavillisissa huoneistoissa, eli sellaisessa huoneessa jossa on vain pieni vesivahinko kylppärissä ja leirikeskussängyt. Täällä tehtiin käsitöitä lähes koko yön paniikkiompelun muodossa, ja setä- & tätiselityksen kilpavarustelu alkoi. Aamulla oli muna-aamiainen ja JP 2:n kivestä hakkaamalla tehdyn muistomerkin ihmettelyä. Muutaman tunnin ajomatkan päässä olikin jo sitten Olsztynin suuri Tesco notkuvine simahyllyineen, jotka tosin lootattiin välittömästi tyhjäksi, ja nikkaslaisine omenineen, joista jätettiin osa loottaamatta.
He pitelevät paavin kivestä.
Grunwaldissa Piippaduubussin matkustajat tyhjensivät bussin tavaroistaan ja veivät sen lepäämään parkkipellolle. Tässä seuraa siten yhden matkustajan mielipidekirjoitus:
“Krakowskan ja Camp Babilonin leiri näytti samanlaiselta kuin edellisenä vuonna. Leiriydyimme jo perinteiselle paikalle, jossa näkyi edelleen viime vuoden telttojen ympärille kaivetut ojat. Tällä kertaa meillä oli kotateltta, bileteltta ja käsityöteltta, sekä yksi huoltokatos. Yhdelletoista tämä riitti vallan mainiosti ja oli oikeastaan melko väljää. Böönapisteitä rupesi tulemaan lähes välittömästi, kun huolestuneet puolalaiset ja ukrainalaiset miehet halusivat auttaa Joelia ja Konstaa halkojen hakkaamisessa. Epäilimme sen johtuneet siitä, että kummallakaan ei ollut paitaa päällä toimituksen aikana. Naispuoliset retkueen jäsenet kommentoivat avuliaasti paitsi puunhakkaamista, myös kaikkea muuta, ja tästä johtuen julistettiin, että tätiselityksen MM-kisat on tältä erää peruttu kaikkien osallistujien ollessa Puolassa. Minulle jäi epäselväksi, miksei kisoja vain siirretty Puolaan.
Käsityökerho.
“Grunwaldin markkinat olivat itsensä näköiset, joskin jopa pienemmät kuin edellisvuonna. Hanskakauppias ei koskaan tullut paikalle ja vilttikauppiaitakaan ei näkynyt, mutta simamyyjä onneksi oli. Puolalainen jalkapallo peruuntui lopulta kokonaan, koska buhurtti-äijät varasivat kentän ja pelaajat olivat hävinneet tuhkana tuuleen aina, kun yritettiin aloittaa.
“Perjantaina oli kenraaliharjoitukset, joiden yleisteemana ilmeisesti oli Mad Max, sillä War Boyt olivat kaikki paikalla ja auton lavalla rummutettiin ja soitettiin kitaraa. Tykkimiehet olivat pukeutuneet naisten vaatteisiin ja näyttivät erinomaisen somilta, kun taas Tykkisisarkunnan jäsenet olivat pukeneet mekkojensa lisäksi viikset, joten illuusio oli täydellinen. Krakowskan raskas jalkaväki oli sen sijaan pukeutunut teutoneiksi mahdollisesti yrittäen infiltroida vihollisleiriä. Illalla laulettiin Jennin johdolla nuotiolla ja keskusteltiin pitkällisesti sekä Ukrainan kriisistä että bulgarialaisista kansanlauluista ulkomaalaisten ystävien kanssa.
“Lauantaina heti aamutuimaan Tykkisisarkunta osallistui tykkikilpailuun. Laura hakkasi melkein kyntensä irti puuvasaralla ja joutui lähtemään kenttäsairaalaan kesken kisan, mutta muuten turvallisen ampumisen johdosta Sisarkunta lopulta julistettiin kilpailun voittajaksi, mistä sisaret tietysti riemastuivat niin etteivät meinanneet pysyä housuissaan, etenkin kun juhlistamistilaisuudessa tarjottiin jos jonkinmoista herkullista juotavaa. Tykkisisaria vannotettiin myös, että he tulisivat asumaan ensi vuonna tykkileiriin, ja luvattiinkin tulla sillä ehdolla, että saamme kaikki nukkua komentajan kanssa teltassa.
Tykkisisarkunta tykkikisassa.
“Krakowskan leirissä oli suuri juhlaillallinen pitkien pöytien ääressä. Kristiina, Jenni ja Niina olivat auttaneet keittiössä, ja ruoka oli niin hyvää, että kaikki taisivat syödä itsensä ähkyyn ennen kuin huomasivatkaan. Joeli sai sikanakin ja tarttui hekumallisesti kiinni paistettuun porsaaseen kaksin käsin. Sleesialaiselle nuorukaiselle laulettiin Kylmä tuuli Sleesian yllä -kappaletta ja keskusteltiin Mannerheimista siman virratessa tynnyristä. Oli hyvät bileet.”
Sunnuntaina aamulla Piippaduu-bussi tuotiin kesälaitumilta ja lastattiin ääriä myöten täyteen olkihattuja, nihkeitä telttakankaita, lammasrullia ja simaa. Päivällä oli yksi pikapysähdys natsibunkkerimuseon kohdalla. Museosedät esittelivät aseita ja natsikakkaa ja Cille ihasteli panssarivaunua pihalla. Joeli ryhtyi setäselittämään kaikkea kyseisestä panssarivaunusta, kunnes hänet hiljennettiin murhaavilla katseilla ja hymyilevillä suilla. Illalla pysähdyttiin Wolinissa, jossa matkustajat ihastelivat Wolinin viikinkikylää, ja päätettiin tulla sinne joskus viikinkilaivalla, tai ainakin tekemään hoosee-asioita arkeologiaviikoilla. Wolinin pikkukaupungin ainoat auki olevat pikkukaupat tyhjennettiin simasta ja lähdettiin lauttaa kohti. Piippaduu-bussi yöpyi avokannella laivalla Swinoujsciesta Ystadiin, matkustajat taas hyteissä. Ystadissa ajettiin aamutuimaan ilman aamupalaa Kalmariin, jossa heti alkuun suoritettiin brunssi Kalmarin linnan kahvilassa. Kalmarin linna oli todella hieno ja sen sisältämä museonäyttely varsin kiinnostava. Julle vaikuttui erityisesti linnaa ympäröivistä maavalleista ja halusi heti ruveta äkseeraamaan musketilla. Myöhemmin päivällä käytiin vielä Kalmarin kunnanmuseossa, jossa oli näytillä uponneesta Kronan-laivasta peräisin olevaa 1600-luvun tavaraa.
Skoklosterin linnan keskeneräinen juhlasali. Kuva: Skoklosterin linnamuseo
Ruokailun, postimerkinmetsästyksen ja päiväunien jälkeen Piippaduu-bussi lähti käymään Ölannissa. Ruotsin pisin silta oli pitkä, ja Ölannin ympäriajelu tuotti loputtomasti hupia myös eläinbongailun muodossa. Laura taisi käydä pissalla jonkun muinaisen kuninkaan haudalla, ja oudot kiviröykkiöt muistuttivat Mads Mikelsenin taannoisesta elokuvasta. Pohdittiin tarinaa Silmä-Jullesta, jonka toveri Julma-Cille oli puukottanut silmäpuoleksi. Ölannin puujalkoja varten kaadetut metsät ja pienillä muureilla jaetut kuivat arot innoittivat jälleen yhteislauluun, jota matkan aikana kuultiin aina kuin radio ei toiminut.
Seuraavana aamuna eli tiistaina lähdettiin ajamaan pois Skånesta ylös Skoklosterin linnalle. Englanninkielinen opastus oli erinomaisen hupaisa ja linnanherran mahtava asekokoelma 1600-luvun aseita oli vaikuttava. Myös kesken jäänyt juhlasali oli ennennäkemätön. Skoklosterin historiaa varjostaa iänikuinen rahatonloppuongelma, minkä vuoksi linnan varsin grandiöösit suunnitelmat jäädytettiin toistuvasti ja nyt se on loistava tutkimuskohde keskeneräisyytensä vuoksi. Sen lisäksi siellä on hienot kokoelmat ja mahtavat interiöörit kultanahkatapetteineen ja maalauksineen.
Yöksi Piippaduu-bussi ajettiin Biskops Arnön kansalaisopiston hostellille. Kaikille oli henkilökohtaiset huoneet solukämpissä, mikä oli mahtavaa viikon jatkuvan yhdessäolon jälkeen. Pelattiin Dalmutia, käytiin katsomassa valtavaa 500 vuotta vanhaa tammea johon tietysti kaikki kiipesivät, uhrattiin Cille, pestiin pyykkiä ja syötiin illallista viinin ja taidenäyttelyn kera. Aamulla ajettiin syömään aamiaista Täti Ruskean kahvilaan Sigtunassa, jossa myös pällisteltiin useaa riimukiveä, joita sillä seudulla vaikuttaisi olevan runsain määrin. Sitten vuorossa oli jälleen laivamatkailua, tällä kertaa Kapellskäristä Maarianhaminaan. Tässä vaiheessa, vielä satamassa Ruotsin puolella Lankku vihdoin jätti meidät. Laivamatkalla oli vuorossa vielä viimeiset käsityöt ennen Saltvikia, ja sekä buffa että punnitusruoka maistui ah niin ihanalta epämääräisten huoltoasemapöperöiden jälkeen.
Saltvikin markkinoista saamme jälleen kerran kuulla silminnäkijän tarinan, sillä Piippaduu-bussi pääsi jälleen yhdelle pellolle seisomaan muutamaksi päiväksi:
“Kun tulimme perille, emme uskoneet silmiämme! Teltat olivat jo pystyssä, nuotiokuopat ja säilytyskuopat olivat kaivettuina ja meille jäi vain omien telttojemme pystytys ja omien tavaroiden järjestely. Ennen matkaa laadittu leirisuunnitelma oli pysynyt lähes täydellisesti, lähes kaikki olivat päässeet perille ja aurinko pilkisti vielä pilvien lomasta.
“Leirielämä tuntui tutulta, vaikka enää ei nukuttu olkipatjoilla, vaan Ahvenanmaan hieman kostealla nurmikentällä. Heti seuraavana aamuna varttia yli seitsemältä kasvivärjäysdelegaatio lähti metsästämään värjäyskasveja ympäröivään luontoon. Heidän palatessaan ruokahuolto oli startannut ja herkullista puuroa oli tarjolla. Markkinoiden auettua kahdeltatoista nakkeja heiteltiin ja niistä otettiin koppeja, ruokapadat porisivat ja krappiliemestä nousi ihastuttavia punertavanoransseja villalankoja. Turistit parveilivat, ampuivat viikinkiä ja ihmettelivät suurta käsityökirjoa, jota leirissä osattiin. Taistelunäytöksiä oli useampia päivän mittaan, ja siinä lomassa syötiin ja käytiin markkinoilla, joilla oli tarjolla ehkä ennen kaikkea koruja ja lasihelmiä. Halukkaille järjestettiin vierailusoutu Stefnir-viikinkilaivalla, ja illalla oli yhteislaulua ja rummutusta tulishown jälkeen ja toisessa leirissä huhujen mukaan juotiin viinaa nimeltämainitsemattomien paikkojen alta.
Ruokapöytä.
“Lauantaina markkinat loppuivat jo kuudelta, jolloin aloitettiin pakkaaminen ja siirrettiin väkeä teltoista isompiin telttoihin viimeiseksi yöksi. Sade taisi alkaa noin kello 20.00 ja sitten satoikin tasaisen kovaa koko yön, ja aamulla kaikki oli aivan litimärkää. Mistään tulvasta ei toki voinut puhua, mutta kylmää ja märkää oli. Sunnuntaiaamuna pakkaaminen kävi ennätyksellisen nopeasti, ja oltiinkin jo Maarianhaminassa kolkuttelemassa kahviloiden ovia heti kymmeneltä. Ahvenanmaanpannukakku kävi hyvin kaupaksi, kuten myös kahvi ja tee, ja aamiaisen jälkeen jäi hieman aikaa myös kierrellä jalan Maarianhaminan minikokoista keskustaa, jossa ei ollut yhtään ketään.”
Puoli kahdeltatoista Piippaduu-bussi lähti kotimatkalle Finnlinesilla Naantaliin yhdessä IHKuperäkärryn kanssa, kun taas Anniina ja Roni Mad Max -autossa lähtivät suuremman retkueen kanssa kohti Turkua. Laivalla matkalaiset ryntäsivät saunaan, joka puhdisti niin henkisesti kuin fyysisesti, vaikka ei ollutkaan pyyhkeitä. Ruokaa oli myös tarjolla, ja syödessämme sekä seuraavaa tapahtumaa suunnitellessamme matka oli melko nopeasti ohi. Jenni heitettiin Turun junaasemalle ja muut matkalaiset koteihinsa, joissa epätoivoisesti yrittivät levittää märkiä taljojaan kuivumaan. Piippaduu-bussi palautettiin seuraavana aamuna harvinaisen rähjäisenä, sisältäen kokonaisen ekosysteemin verran pihtihäntiä ja outoja punaisia puolalaisia koppakuoriaisia, erilaisia heiniä ja mutaa. Ja punkkua. Sen pituinen se.
Matkakertomuksen laatija Cille.
